Heinäkuussa 2024 julkaistu ruotsalaistutkimus raportoi osteokondroosin esiintyvyydestä eri koiraroduilla. Tutkimuksessa selvitettiin myös koiran samanaikaisia muita nivelsairauksia sekä osteokondroosin aiheuttamaa kuolleisuutta.

Mikä on osteokondroosi?

Osteokondroosi on rustonalaisen luutumisen paikallinen häiriö. Sioilla ja hevosilla osteokondroosin on todettu johtuvan kasvuruston verenkiertohäiriöstä, ja syy on todennäköisesti sama myös koirilla. Osteokondroosin syntymiseen voivat vaikuttaa perintötekijöiden lisäksi esimerkiksi nopea kasvu ja massan lisääntyminen, koiran aktiivisuustaso sekä repivä liikunta, joka aiheuttaa niveleen liiallista mekaanista rasitusta.

Koirilla osteokondroosia esiintyy yleisimmin olkanivelessä (60 % tapauksista). Seuraavaksi yleisimmät osteokondroosin paikat ovat kyynärnivel, kinnernivel ja polvi. Osteokondroosia voi esiintyä myös selkänikamassa ja ristiluussa.

Osteokondroosin lievät muodot (latens ja manifesta) ovat usein oireettomia, mutta voivat aiheuttaa lievää nivelrikkoa. Ne voivat kasvun myötä parantua, pysyä ennallaan tai johtaa rustopalan irtoamiseen (dissecans-muoto). Rustopalan irtoamiseen asti edennyt osteokondroosi aiheuttaa yleensä niveltulehduksen ja johtaa selviin nivelrikkomuutoksiin. Oireina ovat erityisesti rasituksen jälkeinen kipu ja ontuminen.

Oireettoman koiran osteokondroosi voi parantua painonhallinnan, levon ja kipulääkityksen avulla. Muussa tapauksessa nivel on hoidettava kirurgisesti.

Olkanivelen osteokondroosilla on nivelistä paras hoitoennuste. Muissa nivelissä ennuste on huonompi. Samoin ennuste on huonompi, jos koiralla havaitaan oireiden alkaessa irtopala, jos nivelessä on jo ennestään nivelrikkoa, jos koira on kooltaan suuri ja/tai jos irtopalamuutoksen kirurginen hoito myöhästyy tai jää tekemättä.

Olkanivelen osteokondroosille on Suomessa olemassa jalostuksessa käyttökelpoinen röntgenseulontamenetelmä.

Osteokondroosi on sama sairaus esiintymispaikasta huolimatta. Siksi tieto kaikista oireilevista ja lopetetuista koirista on jalostuksessa arvokasta. Se lisää sukulaisista kertyvää tietoa ja siten varmuutta, jolla jalostukseen valitaan sairauden vähentämisen kannalta oikeat koirat.

Tutkimuksen käytössä Agrian laaja aineisto

Karolina Engdahlin tutkimusaineistona oli Agrian eläinvakuutusaineisto Ruotsista vuosilta 2011–2016. Aineisto on varsin kattava: 90 % ruotsalaisesta koirapopulaatiosta on vakuutettu ja näistä 38 % nimenomaan Agriassa. Siksi tutkimuksen tulokset voidaan yleistää koskemaan koko Ruotsin koirakantaa, ja tulokset kuvaavat melko suurella varmuudella myös suomalaiskoiria.

Kaikkiaan aineistossa oli runsaat 600 000 koiraa ja yli 1,7 miljoonaa koirariskivuotta. Koirariskivuosissa on huomioitu todellinen aika, jonka kukin aineiston koira on ollut vakuutettuna: yhden vuoden ajan vakuutettu koira vastaa yhtä koirariskivuotta ja puolen vuoden ajan vakuutettu koira puolikasta koirariskivuotta.

Sairastuneiksi katsottiin ainoastaan koirat, joiden eläinlääkärihoidon kustannukset ylittivät vakuutuksen omavastuun tai joiden lopetuksesta oli maksettu henkivakuutuskorvausta. Tämän rajoituksen ei pitäisi vaikuttaa tutkimuksessa havaittuihin osteokondroosin esiintymislukuihin, koska osteokondroosin kuvantamismenetelmät ovat kalliita ja ylittävät yleensä omavastuun rajan.

Osteokondroosi esiintyy tyypillisesti molemmin puolin

Tutkimuksessa tarkasteltiin olka-, kyynär-, polvi- ja kinnernivelen osteokondroosia yhtenä kokonaisuutena sekä erikseen polvi- ja kinnernivelten osteokondroosia. Olka- ja kyynärnivelen osteokondroosia ei pystytty erottelemaan toisistaan, koska osteokondroosin diagnoosia ei Agrian aineistossa merkitä nivelen vaan luun mukaan. Sekä olka- että kyynärnivelen osteokondroosi ilmenee olkaluussa.

Aineiston koirista 685:lle oli maksettu vakuutuskorvausta osteokondroosin vuoksi. Polvinivelen osteokondroosi oli yleisempää (113 koiraa) kuin kinnernivelen osteokondroosi (76 koiraa).

Osteokondroosin korvaustapausten esiintyvyys oli 3,8 tapausta 10 000 koirariskivuotta kohden. Esiintyvyys oli selvästi matalampi kuin samasta Agrian aineistosta aiemmin lasketut ristisidevaurioiden (23,8) ja polvilumpion sijoiltaanmenon (15,6) korvaustapahtumien esiintyvyydet.

Osteokondroosia esiintyi aineiston koirilla tyypillisesti molemmin puolin, niin vasemman- kuin oikeanpuoleisessakin nivelessä. Osteokondroosia esiintyi vain harvoin samalla yksilöllä useammassa kuin yhdessä nivelessä.

Uroksilla osteokondroosia esiintyi narttuja enemmän, mutta tämä ero ei näkynyt polven ja kinnernivelen osteokondroosissa.

Osteokondroosin esiintyvyyden selvittäminen hankalaa

Osteokondroosi (OC) on kuitenkin hyvin todennäköisesti yleisempää kuin mitä tässä tutkimuksessa havaittiin. Kaikkia tapauksia ei saada diagnosoitua, ja diagnosoitujen osuus todennäköisesti vaihtelee osteokondroosin esiintymispaikan mukaan, riippuen esimerkiksi oireiden vakavuusasteesta sekä niveltä vaivaavista muista sairauksista.

Suuri osa polven OC-muutoksista diagnosoidaan todennäköisesti osteokondroosin aiheuttamien sekundäärisairauksien, kuten polven ristisidevaurioiden ja nivelrikon, muodossa. Polven osteokondroosin diagnosoiminen röntgenillä on kasvuiässä haastavaa ja edellyttäisi usein tietokonetomografia- eli CT-kuvausta.

Kyynärnivelen osteokondroosi taas on usein seurausta nivelen osien yhteensopimattomuudesta tai murtuneesta varislisäkkeestä. Kyynärnivelessä osteokondroosia voi olla hankala tai mahdoton kuvantamalla osoittaa erillisenä sairautena.

Osteokondroosin esiintyvyyteen vakuutusaineistossa vaikuttaa myös, että sen kuvantaminen on kallista, minkä vuoksi osa omistajista on saattanut kieltäytyä tutkimuksesta.

Suurin riski isoilla ja jättiroduilla

Osteokondroosin korvaustapauksia oli aineistossa yhteensä 80 rodulla. Polven osteokondroositapauksia oli 31 rodulla ja kinnernivelen 21 rodulla.

Kaikki rodut, joilla oli keskimääräistä suurempi osteokondroosin riski, olivat isoja tai jättirotuja (Taulukko 1). Riskiroduista 12/19 eli runsaat 60 % kuului FCI:n roturyhmään 2 (Pinserit, snautserit ja molossit). Tähän ryhmään kuuluvista riskiroduista lähes kaikki (11/12) olivat molossirotuja, ja näistä kahdeksan oli mastiffityyppisiä rotuja.

Aiemmissa tutkimuksissa on raportoitu molossirotujen muita rotuja korkeammasta ristisidevaurioiden riskistä. Molossirodut ovat yliedustettuina myös niiden rotujen joukossa, joilla esiintyy eniten lonkka- ja kyynärnivelen kasvuhäiriöitä. Tämä voi johtua rotujen nivelten rakenteesta, kasvunopeudesta, kehon koostumuksesta ja toiminnoista, koiran aktiivisuustasosta sekä harrastetuista aktiviteeteista.

Taulukko 1. Rodut, joilla osteokondroosin riski oli keskimääräistä suurempi (>1) tai pienempi (<1). Asteriski (*) tarkoittaa, että ero oli tilastollisesti merkitsevä.

Aiemmin raportoidut korkean riskin rodut vaihtelevat sen mukaan, minkä nivelen osteokondroosi on kyseessä. LaFondin ym. tutkimuksessa (2002) olkanivelen osteokondroosin riski oli suurin berninpaimenkoiralla, irlanninsusikoiralla, münsterinseisojalla ja pyreneittenkoiralla. Kyynärnivelen osteokondroosin riski oli suurin newfoundlandilla, rottweilerilla ja labradorinnoutajalla. Rotuihin, joilla oli suurin riski polvinivelen osteokondroosiin, kuuluivat mastiffi, irlanninsusikoira ja tanskandoggi, kun taas rotuihin, joilla oli suurin riski kinnernivelen osteokondroosiin, kuuluivat rottweiler, bullmastiffi ja labradorinnoutaja.

Muita kirjallisuudessa mainittuja tyypillisiä rotuja, joilla esiintyy osteokondroosia, ovat bokseri, bordercollie, bouvier, bullterrieri, dalmatiankoira, englanninsetteri, fila brasileiro ja isosveitsinpaimenkoira.

On kuitenkin hyvä muistaa, että riskirotuihin voi kuulua myös harvinaisempia rotuja, joita ei yleensä ole mukana tutkimusaineistoissa.

Diagnoosi-iässä rotukohtaista vaihtelua

Agrian aineistossa osteokondroosi todettiin koiralla keskimäärin 0,7 vuoden iässä. Polvinivelen osteokondroosi todettiin tätä myöhemmin eli keskimäärin 2,6 vuoden iässä.

Diagnoosi-ikä vaihteli roduittain (Taulukko 2). Chow chowlla, dalmatiankoiralla, cane corsolla, bordercolliella ja labradorinnoutajalla (polvinivel) vaiva diagnosoitiin varhaisemmin, kun taas saksanpaimenkoiralla, bokserilla, monirotuisella, labradorinnoutajalla (kinnernivel) se diagnosoitiin hieman myöhemmin. Nuorempana saatu diagnoosi voi johtua vakavammasta tai aikaisemmin alkaneesta oireilusta.

Taulukko 2. Rodut, joissa koirien keskimääräinen ikä osteokondroosin toteamishetkellä erosi merkitsevästi muista roduista.

Polven osteokondroosi yhteydessä ristisidevaurioon

Muita polvinivelen diagnooseja oli tehty 66 prosentille koirista, joiden vakuutuksesta oli maksettu korvauksia polven osteokondroosista (Taulukko 3). Yleisimmät (30 %) korvatut vaivat ennen varsinaista polven OC-diagnoosia olivat polvinivelen kipu ja/tai määrittelemätön oireilu.

Diagnoosin jälkeen yleisin (14 %) polveen liittyvän korvaustapahtuman syy oli ristisidevaurio. Osteokondroosin on aiemmin raportoitu aiheuttavan ristisidevaurioita ja toisin päin: myös ristisidevaurio voi aiheuttaa osteokondroosia.

Lähes joka toisen (41 %) koiran vakuutuksesta oli maksettu korvauksia myös määrittelemättömän ontumisen tutkimisesta ja hoidosta ennen polven osteokondroosin toteamista.

Taulukko 3. Muut polvinivelen diagnoosit 116 koiralla, joiden vakuutuksesta oli korvattu polvinivelen osteokondroosin tutkimusta ja/tai hoitoa. Diagnoosit tehty ennen osteokondroosin toteamista, samaan aikaan tai osteokondroosin toteamisen jälkeen.

Myös kinnernivelen osalta tutkittiin OC-koirien muita diagnooseja. Muita kinnernivelen diagnooseja oli tehty 38 prosentille koirista, joiden vakuutuksesta oli maksettu korvauksia kinnernivelen osteokondroosista. Yleisimmät (15 %) korvatut vaivat ennen varsinaista kinnernivelen OC-diagnoosia olivat kinnernivelen kipu ja/tai määrittelemätön oireilu. Kinnernivelen kipu ja/tai määrittelemätön oireilu oli yleisin (9 %) korvattu kinnernivelen vaiva myös diagnoosin jälkeen.

Joka neljännen koiran vakuutuksesta oli maksettu korvauksia myös määrittelemättömän ontumisen tutkimisesta ja hoidosta ennen kinnernivelen osteokondroosin toteamista.

Osteokondroosi lyhensi elinikää

Osteokondroosista johtuva kuolleisuus oli 0,7 tapausta 10 000 koirariskivuotta kohden. Polvinivelen osalta tapauksia oli 0,2 ja kinnernivelen osalta 0,1. Kuolleisuus on suunnilleen samaa luokkaa kuin polvilumpion sijoiltaanmenossa (1,0), mutta alhaisempi kuin ristisidevaurioissa (4,0).

Osteokondroosi on siis koiran lopetuksen syynä melko harvinainen, kun katsotaan kaikkien vakuutettujen koirien joukkoa. Samoin kuin sairastuneiden osuus, myös kuolemaan johtaneiden tapausten määrä on kuitenkin todennäköisesti aliarvio.

Sairastuneilla koirilla osteokondroosi oli tärkeä elinikää lyhentävä sairaus: joka toinen osteokondroosiin sairastunut koira, jolla oli henkivakuutus, lopetettiin osteokondroosin vuoksi. Rotujen välillä oli selviä eroja (Taulukko 4).

Lopetus tehtiin tyypillisesti heti diagnoosin jälkeen, mutta viimeistään runsaan kahden vuoden kuluttua. Polvinivelen osteokondroosissa koira lopetettiin viimeistään 96 ja kinnernivelen osteokondroosissa viimeistään 74 päivän kuluttua diagnoosista.

Koiran ikä lopetushetkellä oli keskimäärin 0,7 vuotta. Nuorella iällä tehty diagnoosi johti suuremmalla todennäköisyydellä koiran lopetukseen.

Saksanpaimenkoirilla osteokondroosi johti lopetukseen selvästi myöhemmällä iällä (3,7 vuotta) kuin muilla roduilla.

Taulukko 4. Rodut, joilla oli keskimääräistä suurempi (>1) tai pienempi (<1) suhteellinen riski osteokondroosista johtuvaan koiran lopetukseen. Asteriski (*) tarkoittaa, että ero oli tilastollisesti merkitsevä.

Lähteet

Engdahl ym. 2021. The epidemiology of cruciate ligament rupture in an insured Swedish dog population. Sci Rep 11, 9546.

Engdahl ym. 2023. The epidemiology of patellar luxation in an insured Swedish dog population. Prev Vet Med 220, 106034.

Engdahl ym. 2024. The epidemiology of osteochondrosis in an insured Swedish dog population. Prev Vet Med 228,106229.