Kuinka jalostetaan terveitä koiria?
Kuinka jalostetaan terveitä koiria, on kysymys, johon moni etsii nopeaa vastausta ja viisastenkiveä. Itselläni on siihen selkeä vastaus, ja niin on monella muullakin. Erilaisia käsityksiä ja painotuksia on asiasta paljon, eivätkä kaikki sovi kaikkiin maihin ja tilanteisiin.
Yksi näkökulma asiaan kuultiin marraskuisessa webinaarissa, jonka järjesti International Partnership for Dogs (IPFD) yhteistyössä maailman eläinlääkärijärjestön WSAVA:n kanssa. Webinaarin aiheena oli Breeding Healthy, Quality Dogs: The Veterinarian, Breeder, and Public Roles, ja aiheesta puhui kliinisen genetiikan professori, eläinlääkäri Jerold Bell Tuftsin yliopistosta USA:sta.
Terveystutkimuksia ja valintaa, mutta ei heterotsygotian jalostamista
Jotkut Bellin esittämät asiat kuulostivat monen suomalaisen korvaan oudoilta ja jopa 'vääräoppisilta'.
Bell painotti jalostuskoirien terveystutkimusten ja valinnan tärkeyttä ja oli sitä mieltä, että useimmilla roduilla ei ole sukusiitoksesta johtuvia ongelmia, joita pitäisi lähteä purkamaan roturisteytysten avulla.
Bell totesi myös, että kaikki homotsygotia ei ole pahasta, vaan on myös hyvää homotsygotiaa. Jalostusyhdistelmän heterotsygotian mittaaminen on nykyisin varsin yleistä, eikä Bell ollut lainkaan vakuuttunut siitä, että sitä kannattaa tehdä tai ainakaan käyttää valintaperusteena jalostuksessa.
Mitä ihmettä?
Nyt täytyy ensinnäkin muistaa, että Bell toimii Yhdysvalloissa, jossa koirien jalostus on paljon sääntelemättömämpää kuin täällä meillä Suomessa. Yhdysvalloissa jalostuskoirien terveystutkimukset ovat monissa roduissa varsin harvinaisia, ja vielä harvinaisempaa on, että huonoja tuloksia saaneita jalostuskoiria karsittaisiin pois jalostuksesta.
Suomessa koirien jalostus on jo ylikuormittunut terveystutkimuksista
Yhdysvaltojen tilanteen valossa ymmärrän oikein hyvin, että Bell painotti terveystutkimusten ja valinnan ensisijaisuutta, jos halutaan jalostaa terveitä koiria. Tämä painotus tuntuu kuitenkin täällä meillä kovin turhalta. Meillä pikemminkin puhutaan jo ylikuormittumisesta, kun uusia terveystutkimuksia on viime vuosina tullut saataville useita, ja monen rodun tutkimusarsenaali on jo varsin raskas, vaikkakin välttämätön.
Meillä on myös tiedostettu, että pelkkä tutkiminen ei riitä: tuloksia on myös käytettävä jalostusvalinnassa, jotta kunnollista edistymistä voidaan saada aikaan. Meillä koiria siis karsitaan jalostuksesta huonojen terveystulosten perusteella. Karsiminen taas tietysti kaventaa rotujen jalostuspohjia, mutta siihenkin meillä on herätty, kun yhä useamman rodun piirissä puhutaan vakavasti roturisteytyksistä. Muutamissa roduissa roturisteytyksiä on alettu jo toteuttaakin.
Voisi taas kerran sanoa, että olemme kovin paljon muuta maailmaa edellä. Bellin suurin yleisö Yhdysvalloissa on vasta heräämässä terveystutkimuksiin, joten webinaarin sanomaa kannattaa tulkita tältä kantilta.
Mutta. Oli siellä asiaa meillekin.
Älä jalosta heterotsygotiaa
Meilläkin on viime vuosina kovin ihastuttu monimuotoisuustutkimuksiin ja koirien heterotsygotian mittaamiseen DNA-testeillä. Kuitenkin Bell toi webinaarissa esiin, ettei heterotsygotiaa kannata pitää jalostustavoitteena, ja että homotsygotia on tietyillä genomin alueilla jopa toivottua. Outoa. Vai onko sittenkään?
Toivotut ominaisuudet on saatu rotuihin jalostuksen avulla. On valittu koiria, joilla on näitä ominaisuuksia. Tämä on lisännyt rodun homotsygotiaa niissä geeneissä, jotka näitä ominaisuuksia säätelevät. Näin on tapahtunut kaikilla kotieläimillä. Edistyminen jalostuksessa lisää homotsygotiaa, vaikka jalostustavoitteena olisi ulkomuodon sijaan terveys.
Jos tätä homotsygotiaa nyt sitten lähdetään DNA-testauksen avulla summittaisesti purkamaan, häviää myös toivottuja ominaisuuksia, kuten sitä terveyttä. Siksi jalostustavoite ei koskaan saisi olla monimuotoisuuden lisääminen sinänsä, vaan monimuotoisuutta tulisi lisätä samalla, kun jalostetaan toivottuja ominaisuuksia. Näin tehdään esimerkiksi roturisteytysprojekteissa: valitaan ominaisuuksiltaan sopivia yksilöitä, jotka samalla lisäävät rodun monimuotoisuutta.
Kannattaako sukusiitosastetta ja monimuotoisuutta jalostaa?
Olen viime aikoina yhä useammin törmännyt ilmiöön, jossa sukusiitosastetta pidetään ominaisuutena, jota pitää jalostaa. Näin ei pitäisi olla. Terveys ja hyvinvointi ovat se, mitä pitää jalostaa. Roduissa havaitut terveysongelmat ovat niitä, mitä pitää vähentää jalostuksen keinoin. Ja kun niitä vähennetään, tarvitaan usein myös lisää geenejä kannan ulkopuolelta. Tällöin valitaan koiria, joilla on toivottuja ominaisuuksia - eli tehdään valintaa. Eikä silloin ole tavoitteena sukusiitosasteen alentaminen, vaan terveyden edistäminen - vaikka sukusiitosaste samalla laskeekin.
Sukusiitoksen kertyminen on haitallisinta, kun se tapahtuu nopeasti eli noin viiden ensimmäisen sukupolven aikana. Siihen pätee se maaginen, kirjallisuudesta löytyvä 10 prosentin raja, jolloin ongelmia alkaa näkyä. Ihmisillä on tosin huomattu, että sukusiitos lisää ongelmien todennäköisyyttä jo aiemmin; siksi meillä pidetään haitallisen sukusiitoksen rajana serkusten liittoja, ja tätä rajaa sovelletaan koiriinkin.
DNA-testauksella saatava genominen sukusiitosaste koostuu ensimmäisten sukupolvien lisäksi myös historiallisesta, hitaasta sukusiitoksesta, eikä näitä kahta pystytä testauksessa erottelemaan. Historiallisen sukusiitoksen haitallinen vaikutus on kuitenkin useimmiten ehtinyt ajan kuluessa ainakin hieman laimentua.
Toki genomisen sukusiitosasteenkin osalta ollaan sellaisissa lukemissa, että lähes kaikilla koiraroduilla on terveyshaasteita, eikä jalostuspohjia saisi enää yhtään kaventaa. Vaikka kapenevathan ne vääjäämättömästi koko ajan. Siksi itse suosittelen monien muiden asiantuntijoiden tavoin avoimia rekistereitä ja rotuunottoja, jolloin voidaan sekä tehdä jalostusvalintaa että lisätä harkitusti perinnöllistä monimuotoisuutta. Tässä asiassa olen siis Bellin kanssa eri kannalla.
Avoimet rekisterit olisivat mannaa aivan kaikille roduille. Rotuun voitaisiin ottaa tai jalostukseen käyttää yksittäisiä, hyviä koiria ilman roturisteytysprojektin massiivista valmistelua ja byrokratiaa.
Jalostuksessa tarvitaan tietoa sairastuneista koirista - Suomessakin löytyy parannettavaa
Palataanpa webinaariin ja Jerold Bellin esitelmään. Pohjoismaisesta näkökulmasta katsottuna Bell yksinkertaisti asioita aika paljon, enkä itse tosiaan painottaisi yhtä paljon terveystutkimuksia, vaikka ne ovatkin tärkeitä. Jalostuksessa tarvitaan ennen kaikkea tietoa siitä, mitkä koirat ovat sairastuneet. Tätä tietoa voidaan kerätä koiranomistajilta.
Kun tiedetään mitkä koirat ovat sairastuneet, voidaan tehdä valistuneita jalostuspäätöksiä ja vähitellen vähentää sairastuvien koirien osuutta. Näin on vähitellen mahdollista myös keventää sitä raskasta tutkimusarsenaalia.
Tällainen tiedonkeruu vaatii kuitenkin avoimuutta ja yhteistyötä, mitä ei täällä Suomessakaan kaikissa roduissa valitettavasti ole. Heitä, jotka pimittävät tietoa sairastuneista koiristaan ja jopa painostavat kasvattiensa omistajia pidättäytymään koiriensa sairauksien julkituomisesta, ei voida kutsua koirien ystäviksi – päinvastoin. He tekevät karhunpalveluksen koko rodulle ja aiheuttavat yhä uusien koirien sairastumisen.
Ymmärrän, että Bell painotti webinaarissa terveystutkimuksia ja valintaa, koska varsinkin Yhdysvalloissa yhtenä koiranjalostuksen on ongelmana juuri valinnan puute. Suomessa on onneksi parempi tilanne, mutta se ei tarkoita, ettei meilläkin olisi valinnan osalta petrattavaa. Meillä kyllä tutkitaan, mutta meilläkään huonon tuloksen saaneita koiria ei aina jätetä pois jalostuksesta.
Entä sitten ne sairaudet, joihin ei ole olemassa seulontatutkimusta, johon jalostuskoiran voisi ennen astutusta viedä? Jättävätkö kaikki kasvattajat esimerkiksi atooppiset koirat pois jalostuksesta? Tuskin. Eikä jalostuksellista edistymistä voida saavuttaa niin kauan, kun sairaita koiria käytetään jalostukseen.
Sinua voisi kiinnostaa myös nämä artikkelit
Kiinnostaako sinua monimuotoisuusaihe enemmänkin? Olen keväällä julkaisemassa aiheesta verkkokurssin. Pysy kuulolla - seuraa tätä sivustoa ja tilaa alta maksuton uutiskirje.